Minnan Islanti

Kertomuksia Minnasta ja Islannista.

tiistaina, helmikuuta 28, 2006

Sk8ergirl

Mooo!

Eka koulupäivä takana. Säät jatkuu oikein kivana ja kaikkee. Muuten kaikki ennallaan, paitsi ei kuitenkaan! Elämässä on tapahtunut iso muutos.
Aloitetaan ihan alusta, eli eilisillasta. Henri aina kirjottelee, mitä kaikkia hienoja Oscar-ehdokaselokuvia se on käyny kattomassa. Kerrottakoon nyt, että me katsottiin eilen illalla Grind, paras leffa ikinä. Kertoo 4 pojan syvällisen kasvutarinan lukion jälkeiseltä kesältä, kun ne seuraa skeittikiertuettä läpi Amerikan. Needless to say, elokuvan hienoimman roolityön tekee ystävämme Adam Brody. Hieno elokuva, ei yhtään ennalta-arvattavia juonenkäänteitä, itseasiassa juoni on siis todellakin leffan parasta antia, ei toki hienot skeittikohtaukset, joista noin puolet leffasta koostuu.
Noh, en jaksa enempää pitää teitä jännityksessä: Minä, Jessica ja Linn käytiin tänään ostamassa omat skateboardit!!! Nyt saa nauraa!!!

Sori, ei pysty enää kirjottaa ku on pakko syödä nopeesti et ehtii vielä harjottelee tänää. Vapiskaa, senkin tonyhawkit, juuditjuutalaiset ja visaperttilät, täältä tulee MINNA. Kuvataan viikonloppuna demo ja sit hankitaan miljoona sponssia. Tai sitten ei. Jos nyt vaikka ensin pysyis pystyssä.

6 Comments:

At 7:55 ip., Anonymous Anonyymi said...

voi jestas Minna sun kanssa... toisaalta, nyt vältyt bussilipun maksamisesta ja kuntiksistakin voit vaan polkulautailla kotiin!
ja kyllä, KY:a voi harrastaa! ;)

 
At 7:57 ip., Anonymous Anonyymi said...

niin siis potkulauta, prkl! pitäis oppia oikolukemaan, minä vanha pilkunviilaaja.
ai niin! täällä tuli ihanin oc-jakso, se missä summer ja seth palaa yhteen. ihan mieletöntä, itkin ihan sikana!

 
At 9:11 ip., Blogger minna said...

Skateboard update!

Käytiin äsken harjottelemassa. Saldona isot bruiset käsivarressa ja kankussa. Yritin näet vaikeaa temppua: pystyssä pysymistä tasaisella maalla. Mutta kyllähän tuo siltä vaikuttaa, että tästä saattaa jotain tullakin. Alamäessäkin jo pysyy pystyssä eikä pieni vauhti huimaa.

Nähtiin myös revontulia!

 
At 11:27 ap., Anonymous Anonyymi said...

Jihaa! Mielettömiä tapahtumia muutaman päivän sisällä. Miten mahtavaa, novellien kuningattaren, Skedekesän, tapahtumat on tulossa rakkauden oikeesti. Mun pitää varmaan tämän innottamana ostaa ny vihdoin uudet luistimet. rullilla.

Tietenkin voisin odottaa että sää hiukan tosta lämpenee ja ei enää oo mahista luistella Puotilan venerannan jääradalla. Vierailin siellä maanantaina.

Gravis meni eilen. ALn keikka oli helmee. Mr pex meinattiin kolmasti ulkoistaa juhlatiloista :D Hähää! Tapasin siellä myös erään semi tuttavani. Ja se vasta oli hauskaa.

 
At 7:57 ap., Anonymous Anonyymi said...

mä en tajuu tota skedeystä. ensin juudit ja nyt minna! voi hyvää päivää. ettekö oo kattonut visasta mallia, että mitä se teettää...ruman tukan ja hörhelöitä kavereita.

me sarkun kanssa tullaan sinne toukokuussa. en jaksa odottaa!!! Jee!!

mua harmittaa kun en nähnyt tiistaina oc:tä ja tuli harmitus kun luin lorden tekstin. ääk. mutta apis oli hyvä!

 
At 10:49 ap., Anonymous Anonyymi said...

uuh beibe.. hesan parkit, hier wii kaaam!!!! ja tosiaan tossa siilarin koulun/päiväkodinkin takana on kesäisin kiva pikku ramppi, et harjotusmaastoja on lähellä armain..;)

 

Lähetä kommentti

<< Home