Minnan Islanti

Kertomuksia Minnasta ja Islannista.

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2006

Satu was here


Satun aika Islannissa alkaa olla vähän kortilla, bussi Reykjavíkista lähtee huomenna aamulla klo 5. Itse tuun perässä torstaina samaiseen kellonaikaan. On ollu tosi kivaa Satun kanssa ja Suomeenkin tuntuu tosi kivalta tulla nyt ku on vähän hengaillu jonkun kanssa, jonka kanssa on voinu jutella kaikista hyvistä Suomi-jutuista.

Vähän rankka viikonloppu ollu sinänstä, että kovin paljoo ei olla nukuttu. Ollaan oltu ulkona to-la illat, pitää ottaa unissa kiinni viikolla. Pe ja la -iltoina barhoppailtiin ihan urakalla, tuli itsekin nähtyä monta uutta paikkaa täällä. Eilen oltiin ulkona vaan minä, Satu ja Jessica. Kun tultiin Hressosta kotiin joskus 3 aikoihin, täällä olikin hirmuisat bileet käynnissä, vaikka näiden muiden piti olla niin kovin väsyneitä ja nukkuvaisia. Lattialla istu Linn, Maj, Emma ja Jeppe (Majn kaveri Tanskasta, joka on täällä töissä) ja ne pelas pullonpyöritystä. Oumaigaad oumaigaad! Lähdettiin leikkiin mukaan ja olipas se hupia pitkästä aikaa. Jo vain.



Viime maanantaina oli niiiiin kesä. Nyt on taas vähän talvempaa, tosin lumetonta.


Alkuviikon picnic Cosy Cornerissa

Katsokaa, Minnalla on uusi vaate! Myös Fiorellasta 2004 PYL-bileiden euroviisuesitystä varten ostetut helmet :)

Satu ja Maj perjantaietkoilla

Seth Cohen - uuuu. Niin olennaista.

Satu ja minä valmiina lähtemään lauantain kemutuksiin.

Jeppe ja Emma pullonpyörityksen huumassa. Jeppe sai aika monta tehtävää ja vietti suurimman osan yöstä Majn topissa ja Linn:n pyöräilysortseissa.